Kiertopäiviä 17

Ovulaatio-aika alkaa olemaan taas takanapäin.

Kaikkia mahdollisia kikkojakin on joskus tullut kokeiltua, jotka muka auttaisivat raskautumaan mm. jalat nostanut kattoa kohti heti seksin jälkeen, olemme kokeilleet erilaisia asentoja, käytetty siittiöiden liikkuvuutta parantavaa liukuvoidetta, olen maannut täysin liikkumatta puoli tuntia, jotta siittiöt saisivat uida rauhassa oikeaan paikkaan jne. Omakohtaisilla kokemuksillani uskon, että millään tuollaisilla "poppakonsteilla" ole vaikutusta raskautumiseen. Eiköhän se ole kaikkein ratkaisevin tekijä, että sperma päätyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! 😂

No mutta, saas nähdä mitä tää kierto nyt tuo tullessaan. Olis aika ihana joululahja jos nyt plussa pärähtäisikin raskaustestiin!💓 Mutta koitan nyt pitää pään kylmänä, enkä kuvittele yhtäkään oiretta. Ei sitten ehkä putois niin kovaa ja korkealta taas jos/kun ne menkat sieltä tuleekin. Onneksi kohta näin Joulun aikaan tulee uppouduttua lempiharrastukseni eli leipomisen pariin niin syvästi, ettei varmaan paljoo nää raskaus asiat mielessä kerkeä pyörimäänkään.😊

Syntymäpäivä

Minulla on ollut jo hyvin nuoresta saakka oma pieni tavoite tai haave. Olen unelmoinut, että 25-vuotiaana minulla olisi ainakin yksi lapsi. Olin nuorempana varma siitä että näin olisi...Täytän tämän viikon sunnuntaina 25, enkä ole saanut ensimmäistä positiivista raskaustestiäkään kolmen vuoden yrittämisen aikana. Kauan sitten tehty unelmani särkyy ja se saa minut surulliseksi.

Aina ennen synttärit tuntuivat kivoilta ja huomasin jotenkin odottavani niitä aina paria viikkoa ennen merkkipäivää. Nämä synttärit ovat erilaiset. En odota niitä, en edes haluaisi muistaa sitä. Tärkein unelmani hajoaa sirpaleiksi kuin lattialle pudonnut viinilasi. Sitä ei voi korjata, se on mennyttä. En olisi koskaan uskonut joutuvani kokemaan tällaista vielä kaikkien niiden vastoinkäymistenkin jälkeen, mitä elämä on minulle suonut. Usein huomaan miettiväni jopa omaa tarkoitustani täällä maailmalla, kun elämäni on ollut pienestä saakka yhtä helvettiä eikä loppua vaikeuksilla näy olevan. 

Minulla on vain yksi toive, mitään muuta en pyytäisi. Onko se liikaa vaadittu, että saisin kokea kerran tässä elämässä maailman kauneimman asian? Onko se liikaa vaadittu, että saisin tuntea onnellisuuden ensimmäisen kerran kaiken paskan jälkeen?

- Ilmeisesti on.

En vihaa lapsia, vaan lapsettomuutta

Siskoni pyysi minua kutomaan hänen lapsillensa uudet villasukat. Pidän kutomisesta ja aina näin syksyn/talven tullen tekee mieli kutoa kaikkea lämpöistä.

Noita pieniä sukkia tehdessäni tunsin katkeruuden nousevan taas voimakkaasti mieleen. Kumpa saisin kutoa joskus vielä omallekkin lapselleni. Kutoisin niin paljon ettei villasukista, pipoista tai lapasista olisi koskaan pulaa! Tunsin kateutta, jopa vihaa. Mietin, miksi kutoisin jonkun toisen kakaroille yhtään mitään. Kääntäisin taas veistä vaan omassa tuskaisessa haavassani. Sitten havahduin, en vihaa lapsia, vaan lapsettomuutta. 

Voi Letro minkä teet!

Pian on taas viiden päivän Letrokuuri ohi nyt aiempaa suuremmalla annoksella (5mg/pvä). Toivottavasti annoksen nostamisesta olisi muutakin hyötyä kuin että pelkät haittavaikutukset kaksinkertaistuvat. Aivan järkyttävät mielialavaihtelut ja pahoinvointi ovat ehdottomasti Letrojen veemäisimpiä puolia!

Harmi kun ei tullut varattua aikaa seurantaultraan, olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka follikkeli kehittyy vai kehittyykö niitä nyt useampia? Toisaalta, mieheni on aina toivonut kaksosia joten ei kai sekään pahitteeksi olisi! 😏😁

Tästä selvitään kyllä..

Menkkojen tuomasta pettymyksestä pikkuhiljaa selviydyttyäni päätin, että tästä suosta noustaan vielä. En aijo, enkä halua luovuttaa näin aikaisin kun mitään "konkreettisia" hoitokeinojakaan ei ole vielä edes kokeiltu. Ennemminkin, tämähän on vasta alkua. Toisaalta kuitenkin pelottaa ajatus rankemmista hoidoista. Pystynkö siihen? Kestänkö sen jos niidenkään avulla en raskaudu? Mitä jos mikään hoitokeino ei kohdallani vaan auta? Ajatus lapsettomaksi jäämisestä on liian raskas. Se olisi pahinta mitä minulle voisi käydä.. Se on asia, jota en koskaan pystyisi hyväksymään.

Mutta haluan uskoa, että vielä meilläkin on toivoa, on mahdollisuuksia... niin kauan kun toisin todetaan. Muutama tuttuni, joilla on myös PCOS ovat raskautuneet ensimmäisistä inseminaatioista, miksen minäkin voisi? Heilläkin yrittämishistoriaa vuosia ja silti tulleet raskaaksi joten uskon, että toivoa vielä ihan varmasti on. Katuisin lopun elämääni sitä jos nyt antaisin periksi näin helpolla. Vasta kun kaikki hoitomuodot on käyty läpi ja todetaan ettei mikään auta, vasta sitten... luovutan.

Runo

Turha toivo

Kiertopäivä 31. Sieltähän ne menkat sitten taas tuli, helvetillisten kipujen kera. Oikeastaan en ole edes pettynyt, en tunne surua tai mitään muutakaan. Fiilis on aikalailla tyhjä ja sanaton. En jaksa enää pettyä. Ihan sama. Olen jo ainakin osittain hyväksynyt sen, ettei meille koskaan suoda sitä yhtä ainutta toivetta tähän elämään, joten miksi masentuisin siitä, ettei taaskaan tärpännyt...? Tämähän tiedettiin jo.. Jälleenkerran lupaan itselleni, etten enää koskaan lue raskausoire-foorumeita, tai kuvittele itselleni raskausoireita.. Lupaan, etten enää toivo liikoja..

Lääkäri ohjeisti minua viimeksi nostamaan Letrozol annosta 2 tablettiin jos en ole raskautunut. Tuskimpa sekään auttaa mutta tehdään nyt niinkuin lääkäri määrää... En voi ymmärtää mikä minussa on vikana kun en raskaudu?! Ongelmani on PCOS ja siitä aiheutuva ovuloimattomuus MUTTA ovulaatio saadaan lääkkeillä aikaan eikä siltikään mitään tapahdu.. Usein sanotaan että jo muutaman kilon pudotus painosta voi riittää raskautumiseen. Olen pudottanut nyt 15 kiloa eikä siltikään tapahdu mitään! Missä se vika voi enää olla?! Rakenteellisesti mulla on kaikki hyvin eikä vikaa ole miehessäkään. Ei voi kuin haistattaa taas vitut tälle epätoivoiselle elämälle joka mulle on suotu.

Motivaatiokirje

Tänään sain KAUAN odotetun kirjeen keskussairaalalta! Yksityinen gynekologini kirjoitti lähetteen julkisen puolen lapsettomuushoitoihin jo kauan sitten. Jonot sinne ovat pitkiä ja usein potilaat ovat saaneet odotella jopa puoli vuotta ennenkuin saavat mitään tietoa jatkohoidoista. Normaalisti lapsettomuushoitojen painoindeksin raja julkisella taitaa olla BMI 35. Kirjeessä sanottiin että BMI:ni tulee olla alle 40 ennenkuin ottavat minut vastaanotolle. Minun tapauksessani se tarkoittaisi vielä noin 7-8kg pudotusta, eli ei nyt niin mahdoton tavoite ole.

Olen yrittänyt laihduttaa lukemattomia kertoja erilaisilla menetelmillä. Välillä olen onnistunut saamaan isojakin määriä pois mutta hiljalleen ne ovat palanneet takaisin. Kesän jälkeen mittani täyttyi jälleenkerran omaan saamattomuuteeni ja päätin aloittaa uudelleen. Aloin saamaan painoa melko nopeastikkin pois kun paastosin ensin 2 viikkoa pelkillä naturdiet shakeilla (ovat sama kuin nutrilett mutta paremman makuisia). Join päivässä 4-5 shakea (=600-750kcal/pvä) ja join päälle vielä vähintään 2 litraa vettä. Tavoitteeni oli saada motivaatiota nopeasti pudotetuista kiloista. Ainoa huono puoli noissa juomissa on, että vatsa menee kyllä sekaisin.

Paaston jälkeen olen käyttänyt naturdiett juomia välipalojen ja joidenkin aterioiden korvikkeena ja tähän mennessä saanut pois 9kg! Syön siis joitain pieniä, vähähiilarisia aterioita juomien sijasta, se auttaa myös löysään vatsaan. Lisäksi pyrin juomaan 1-1,5 litraa vettä ja välillä poljen kuntopyörää. Tämä konsti on toiminut minulla valtavan hyvin ja en voi kuin ihmetellä kuinka tehokasta se on! En ole MILLÄÄN aikaisemmilla kerroilla saanut painoa näin helposti pois, joten uskon vahvasti saavani nuo vaaditut 7-8 kiloa vielä karistettua!

Viimekäynnillä gynekologini kertoi, että jatkohoidot hänen puoleltaan ovat huonot, koska täälläpäin ei yksityisellä tehdä esim. inseminaatioita. Täytyisi matkustaa vähintään Tampereelle saakka, jos haluaa inssin tehdä yksityisellä. Täällä niitä tehdään ainoastaan julkisella puolella, jonne en vielä tällähetkellä pääse. Keinot alkavat olemaan omalla kohdallani siis aika vähissä, joten nyt on laitettava töpinäksi.

Haluan päästä jatkohoitoihin ja teen sen eteen mitä vain! Minulla oli muutenkin tavoitteena saada vielä jouluaattoon mennessä 5kg pois jotta saan nauttia ja herkutella jouluna huoletta, joten ei muutakuin ylös, ulos ja lenkille! :D

Ymmärryksen puutetta

PCOS on hyvin moninainen "sairaus" ja sitä on vaikea selittää ulkopuoliselle ainakaan kovin yksinkertaisesti tai ymmärrettävästi, kun itsellänikin asian sisäistämiseen meni jonkin aikaa. En ole kertonut hormonihäiriöstäni kuin muutamille läheisilleni. Tiedän, ettei muu perheeni ymmärtäisi sairauttani tai edes lapsettomuudesta aiheutunutta suruani, joten en ole kertonut heille mitään... en edes, että olemme yrittäneet lasta ja vieläpä näin pitkään. Onneksi kukaan sukulaiseni ei ole VIELÄ tullut kyselemään mitään perheen perustamisestamme.

Lapsettomuuden aiheuttama taakka on ajoittain hyvinkin suurta ja on todella voimia kuluttavaa yrittää piilotella tuskaansa perheen läsnäollessa. Sisaruksillani ja suurimmalla osalla ystävistäni on lähes kaikilla jo oma perhe ja pieniä lapsia, joka tekee omasta sisäisestä helvetistäni välillä todella paljon raskaampaa. Usein huomaan kokevani paljon kateutta,vihaa, vääryyttä ja epätoivoa muiden perheitä ja omaa tilannettani kohtaan. Tunnen olevani ajoittain todella yksin niin henkisesti kuin fyysisestikkin. En ole pystynyt pitämään yhteyttä enää pitkiin aikoihin kavereihini ja sukulaisiini, joilla on lapsia. Miksi tahtoisin kuulla muiden perhe-onnesta, raskauksista tai lapsista mitään, kun itselläni on tällainen tilanne? Tiedän, ettei se ole mitään minulta pois, mutta oma sisäinen paha olo on niin älyttömän suurta ja ajoittain huomaan sen tehneen minusta erittäin katkeroituneen ihmisen.

Olen kokenut, että usein perheellisellä ja perheettömällä on niin erilaiset elämäntilanteet, ettei yhteistä keskusteltavaa helposti enää vaan löydy. Luulen, että vain lapsettomuutta itse kokeneet ihmiset ymmärtävät millaisia tunnevyöryjä sitä voikaan kokea, kun oma syli on tyhjä. Perheellisiltä sitä ymmärrystä/tukea on usein vaikea saada ja tulee kuultua moneen kertaan ne samaiset, jopa loukkaavat kliseet. Joskus ihmiset osaavat kommentoida todella ajattelemattomasti ja satuttaa näin vaan lisää. Siksi olen päättänyt karttaa mahdollisimman paljon aiheesta puhumista.

Onneksi minulla on kannustava ja ymmärtäväinen mies sekä muutama todella ihanaa läheistä ystävää, joille voin purkaa ajatuksiani. He ovat tukeneet minua pahimpina hetkinäni ja auttaneet nousemaan sieltä suosta, jonne joskus syvässä epätoivossani vaivun. Ilman heitä en varmasti jaksaisi taistella ja uskoa tulevaan.

Olen hakenut vertaistukea myös paljon erilaisista facebookin ryhmistä sekä lapsettomuutta käsittelevistä blogeista. Tuntuu hyvältä tietää, etten ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii. Mutta sekään ei poista sitä epätietoisuutta omasta vauvasta. Kumpa saisi jostakin sen vastauksen, odotanko turhaan vai onko minulla vielä toivoa?

Olenko, vai enkö ole?

Niinkutsutut "Piinapäivät" menossa... en tiedä kuvittelenko vaan taas kaikki "oireet" ja alavatsakivut niinkun satoja kertoja aiemminkin. Taas jälleen kaikki raskausoire-foorumit läpikäyneenä toivon ainoastaan, ettei tämä kerta olisi enää kuvitelmaa vaan unelmamme muuttuisi todeksi.

Pelkään kuitenkin, että joudun jälleen kohtaamaan sen pettymyksen aiheuttaman henkisen tuskan. Välillä olen aivan varma siitä, ettei ole tälläkään kertaa tärpännyt, välillä taas varma että nyt jotakin on toisin kuin ennen.. Kuukautisten pitäisi alkaa tämän viikonloppuna. Odottavan aika on sitten PITKÄ.

Asiat, joita ei pitäisi koskaan sanoa lapsettomalle

Luin Me Naiset blogista erittäin hyvän jutun "Perheellinen: Älä koskaan sano näitä asioita lapsettomalle". Olen kohdannut myös itse omakohtaisesti ihmisiä, jotka ei sitten pätkääkään ajattele miten loukkaavat puheillaan sellaista, jolla oman lapsen saaminen ei ehkä koskaan ole mahdollista. Voihan olla, että jotkut asiat ovat tarkoitettu hyvällä mutta lapsettomalle sillä ei ole merkitystä.

Tämä teksti osui niin nappiin, että halusin ikuistaa sen omaan blogiini.

1. "Tämän asian ymmärtää vasta sitten, kun on saanut lapsen"

Tämä toistuu ehkä kaikista eniten. On käynnissä keskustelu asiasta X ja lapseton ottaa kantaa. Keskustelu päättyy siihen, että lapsettomalle sanotaan, että "tämän voi ymmärtää vasta sitten, kun on saanut lapsen". Mitäpä siihen voi enää vastaan sanoa?

Lapsettomia syytetään usein siitä, että heitä eivät lapsiperheiden asiat kiinnosta. Omat kokemukseni ovat päinvastaiset. Olen saanut paljon kyselyitä moninaisista vauvajuttuihin liittyvistä asioista, yleensä saatesanoin "tämä asia on aina kiinnostanut mua". Jos siihen vastaa, että "sori, ymmärrät vasta, kun itse saat lapsen", on keskustelu tapettu aika nopeasti.

En ole vielä kohdannut asiaa, jota lapseton ei voisi ymmärtää. Eihän minkään ammatinkaan edustaja vastaa uteliaille, että voit ymmärtää ammattiani vasta sitten, kun sinusta itsestäsi tulee levyseppähitsaaja tai eläinlääkäri.

2. "Kyllä sun elämä sitten on helppoa, kun ei ole kakaroita jaloissa pyörimässä"

Lapseton kertoo Facebookissa mukavasta viikonlopustaan. Oli kiva yö hotellissa ja vähän shoppailua. Ei kestä kauaa, kun joku perheellinen on kommentoimassa, että onpas sun elämä helppoa, kun ei ole lapsia häiritsemässä.

Kommentti saattaa sinänsä olla ihan positiiviseksi tarkoitettu, mutta siinä on yksi iso ongelma: Se tuntuu lapsettomalta siltä, että hänen ongelmiaan vähätellään. Lapsettomalla voi olla takanaan aivan helvetillinen työviikko, yt-neuvottelujen takia potkut uhkaavat, terveys reistailee, läheisen ongelmat vaivaavat ja niin edelleen. Jos tässä tilanteessa heilutellaan "kylläpä sun elämä on helppoa" -korttia, voi v*tutus nousta aikamoisiin sfääreihin. 

Kannattaa muistaa sekin, että kaikki eivät raportoi elämänsä varjopuolista somessa. Lapsettoman elämä voi vaikuttaa siellä ihanalta, mutta ei välttämättä sitä ole.

3. "Hankkikaa tekin lapsi kun ne on niin kivoja"

Aika iso ristiriita kohdan kaksi kanssa, mutta jostain syystä nämä kaksi toistuvat usein, jopa samoissa keskusteluissa. (Tämä on todella perseestä varsinkin niille, jotka eivät saa lapsia, vaikka haluaisivatkin.)

4. "Elämälläni ei ollut merkitystä ennen kuin sain lapsen"

Kiva sulle sitten, että viimein löysit elämällesi tarkoituksen, mutta se ei tarkoita sitä, että lapsettomat harhailisivat onnettomina ja harmittelisivat tyhjää elämäänsä. 

Somessa usein kiertävä "ennen kuin minusta tuli äiti" -runo on malliesimerkki tästä. Runossa mainitaan muun muassa, että ennen kuin minusta tuli äiti, "en ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä, iloa, rakkautta". 

Se kuulostaa siltä, että lapsettomien kokema ilo ja rakkaus olisi jotenkin sekundaa, vähempiarvoista. Mutta ei lapsi ole ainoa keino kokea maailman suurinta rakkautta.

5. "Onneksi tuo elämänvaihe on multa jo ohi"

Tämä on vakiolause erityisesti silloin, kun lapseton postaa hauskan baarikuvan. Perheelliset nyökyttelevät tyytyväisenä, että onneksi ei tarvi enää tuollaista. 

Hyvä tietysti, jos sen ystävien kanssa hengailun koki jotenkin ikävänä asiana eikä sitä tarvitse enää harrastaa. Siellä baarissa oleville tyypeille se voi silti olla maailman parasta. Eikä se tarkoita sitä, että baarissa pyörivät lapsettomat olisivat aina perseet olalla. (Koska siltähän tämä kuulostaa, että lapsettomat viettävät vain vastuutonta ja rappiollista elämää.)

Monelle (myös minulle, edelleen) ystävät ovat vähintään toinen perhe, ja koska esimerkiksi Helsingissä kodit ovat niin pieniä, on helpompi kokoontua johonkin ravintolaan. Täällä ulkomailla ikävöin eniten sitä, kun kaikki rakkaimmat kaverit ovat kokoontuneet samaan pöytään ja jaamme kuulumisiamme.

Ainakaan minulle se ei ole mikään "elämänvaihe", joka joskus jäisi taakse. 

Ovulaatio

PCOS:n vuoksi en voi tarkkailla ovulaatiotani ns. ovulaatiotesteillä koska hormonitasoni ovat niin päin mäntyä, että testit näyttävät positiivista aina. On siis opittava ja tarkkailemaan ovulaation aikaansaamia merkkejä/muutoksia omassa kehossa.

Itselläni selvät merkit oviksesta ovat kylmyys, huono olo, alavatsakivut, limaisuus alapäässä ja tissikipu. Joskus alavatsa on niin kipeä ja turvonnut, että pelkkä kävelykin tekee kipeää, kumartamisista tai yskäisyistä puhumattakaan. Oireet helpottavat kuitenkin pian ovulaation jälkeen mutta palaavat hieman erilaisina taas ennen kuukautisia.

Tämän kierron hedelmällisimmät päivät alkaa olla pian takanapäin muttei tokikaan hyödyntämättöminä ;)
Nyt pitäisi sitten jaksaa odotella vielä kaksi viikkoa ennenkuin näkee, onko tässä kierrossa tärpännyt vaiko ei. Toivo on korkealla raskautumisen suhteen aukiolotutkimuksen jäljiltä. Kuulemma tämä ja pari seuraavaa kiertoa ovat tärkeimmät jos haluaa hyötyä tutkimuksesta :)

Munasarjojen aukiolotutkimus

Olemme pitäneet taukoa raskaus asioissa nyt maaliskuusta 2016 lähtien. Elämä on alkanut näyttää taas valoisampaa puoltansa ja stressi lapsettomuuteen liittyen on hellittänyt kovasti.

Tammi-helmikuussa 2016 yksityinen gynekologini ehdotti, että minulle olisi hyvä tehdä munasarjojen aukiolotutkimus jolla saataisiin varmistus siitä, ettei munajohtimeni ole tukossa enkä sen vuoksi ole raskautunut. Henkiset voimani olivat kuitenkin silloin niin lopussa, että päätin jättää tutkimuksen myöhemmäksi.

Tässä netistä lainattu pieni tietoisku aukiolotutkimuksesta:

Munanjohtimien aukiolotutkimus eli hysterosalpingosonografia eli HSSG on ultraäänitutkimus, jolla voidaan samanaikaisesti selvittää munanjohtimien aukioloa ja kohdun ja limakalvon rakennetta.

Tutkimuksen tekee lääkäri tarvittaessa lapsettomuushoitajan avustamana. Tutkimuksen alussa tehdään gynekologinen tutkimus ja tavallinen emättimen kautta tehtävä ultraäänitutkimus. Tämän jälkeen kohdun kaulakanavaan viedään ohut, taipuisa katetri, joka saadaan pysymään paikallaan täyttämällä katetrin sisällä oleva tyhjä osio pienellä nestemäärällä. Tutkimuksen aikana seurataan ultraäänellä katetrin kautta ruiskutetun ilman ja keittosuolan kulkua munanjohtimissa. Tutkimus kestää noin 10 minuuttia. Lopuksi katetrin nesteosio tyhjennetään ja kohtuonteloon ruiskutetaan keittosuolaliuosta kohdun rakenteen selvittämiseksi.

Tutkimuksen jälkeen voi joskus ilmetä kipua vatsan seudulla ja/tai se voi säteillä hartioihin. Jälkikipu on vaaratonta ja johtuu vatsaonteloon kulkeutuneesta keittosuolaliuoksesta ja ilmasta. Kipu on ohimenevää ja sitä esiintyy tavallisimmin tutkimuspäivänä.

Viimeviikolla päätin ottaa yhteyttä minua hoitaneeseen lääkäriin munasarjojen aukiolotutkimuksen tiimoilta. Ajattelin, että kun olen nyt saanut vähän painoakin pois ja aikaa on kulunut viimeisimmistä hoidoista, voisi olla ihan ajankohtaista tehdä kyseinen tutkimus. Sain lääkäriltä ohjeen syödä ovulaatiolääkettä (Letrozol) kierron päivinä 3-7 niin kuin olin aiemminkin niitä käyttänyt. Tämä siksi, että maksimoidaan raskaaksi tulon mahdollisuus munajohtimien aukaisun/huuhtelun jälkeen. Olen lukenut, että joskus tämä toimenpide saattaa helpottaa raskaaksi tuloa ja samaa mieltä asiasta oli myös lääkärini.

Oma kokemukseni tästä tutkimuksesta on, että se oli erittäin kivuliasta! Toisilla se ei tunnu missään, toisilla tuntuu - ja kovaa. Olin ottanut tunti ennen toimenpidettä aivan maksimiannoksen särkylääkettä niinkuin oli ohjeistettu. Eipä niillä ollut mitään vaikutusta enää siinä vaiheessa kun aukiolotutkimusta alettiin tekemään. Vielä pitkään sen jälkeenkin kivut olivat todella kovat.

Tutkimuksen aikana sain kuulla hyviä uutisia. Jopa lääkäri yllättyi miten munajohtimeni olivat puhtaasti auki vaikka hän oli aiemmin veikannut niiden olevan tukossa ylipainoni vuoksi. Lääkäri kertoi kaiken olevan niinkuin pitääkin eikä näin ollen estettä raskautumiselle pitäisi olla. Samalla hän tarkisti ultralla oliko Letrozol lääkkeet tehonneet ja löysikin oikealta puolelta munasarjoistani hyvän kokoisen follikkelin (munarakkulan), joka irtoaa täyteen mittaansa kasvaneena luultavasti nyt viikonloppuna.

Lähdin kivuliaana mutta onnellisena vastaanotolta kotiin. On huojentavaa kuulla olevansa kunnossa, kaikin puolin. Nyt vain toivotaan, että aukiolotutkimus toisi onnellisen tuloksen :)

Taustaa

Monien muiden blogeja lukeneena päätin alata kirjoittamaan omakohtaisia kokemuksiani lapsettomuuteen liittyen. 

Olen kohta 25-vuotias nainen Pohjanmaalta. Asun avomieheni, kahden kissan sekä hamsterin kanssa. Olen ammatiltani lähihoitaja ja toimin yöhoitajan sijaisena vanhusten palvelutalossa. 

Taustaani:

Sain tietää hormonihäiriöstäni syksyllä 2013 kun olimme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta jo noin vuoden, eikä mitään ollut tapahtunut.

PCOS diagnoosi tuli yllättäen enkä edes ymmärtänyt aluksi mitä koko sana tarkoittaa, eikä lääkärikään osannut asiaa minulle selventää joten päätin opiskella perusteellisesti aiheesta itse niin kirjoista kuin netistäkin. 

PCOS:stä lyhyesti netistä kopsattuna:

"Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy 5–15 %:lla naisista. Häiriön perussyytä ei toistaiseksi tunneta, mutta sekä perimällä että ympäristötekijöillä arvellaan olevan yhteyttä asiaan. Monirakkulaoireyhtymän tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset. Yli puolet potilaista on ylipainoisia, ja heillä on taipumus erityisesti ns. keskivartalolihavuuteen.

Munasarjojen monirakkulatauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä tai poisjäämistä, pitkittyneitä vuotoja ja lapsettomuutta. Liikakarvoitus on tavallista, ja siihen viittaavat karvoituksen lisääntyminen erityisesti ylähuulessa, leuassa, rintojen välissä, alavatsalla esiliinamaisesti ja selässä.Tautiin liittyy myös aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, jotka muistuttavat ns. metabolista oireyhtymää. Kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt, ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu."

Itselläni suurin ja selkein ongelma on ovuloimattomuudessa. En ovuloi luonnollisesti kuin harvakseltaan, joten tarvitsen lääkinnällistä apua sen aikaansaamiseksi. Olen myös reippaasti ylipainoinen, ollut ihan lapsesta saakka, joka tietenkin vaikeuttaa raskautumista jo ihan itselläänkin. 

Laihdutushistoriaa minulla on paljon,

kaikki kilot ovat kuitenkin aina tulleet ropisten takaisin. Vaikeat elämäntilanteeni ovat vaikuttaneet siihen, ettei aina ole jaksanut syömisiään miettiä, lisäksi myös hormonihäiriöni vuoksi lihon herkästi ja elimistöni kerää rasvaa alavatsan seudulle, joka tietenkin pahentaa PCOS:ssää. Olen nyt taas kuitenkin hyvää vauhtia laihtumassa ja saanutkin jo kaiken kaikkiaan n. 12kg pois.

PCOS:n vuoksi minulla on testosteronia liikaa veressä ja se aiheuttaa mm. liiallista karvankasvua kasvoilla sekä muualla kropassa. Kuukautiskiertoni on onneksi pääsääntöisesti ollut suht tasainen mutta joskus tulee pitkiäkin 40-100 päivän kiertoja, eikä välillä edes keltarauhaslääkkeet meinaa auttaa kuukautisten käynnistymiseen.

Kun ensimmäisen kerran kävin julkisen puolen lääkärillä lapsettomuusasioiden tiimoilla vuonna 2014 keväällä, sain reseptin Metformiiniin joka alentaa verensokeria ja näin myös auttaa PCOS:n oireita sekä säännöllistää kuukautiskiertoa. Lisäksi sain reseptin Clomifen tabletteihin, joilla kasvatetaan munarakkulaa ja se auttaa ovuloimisessa. Käytin Clomifenia pari kiertoa eikä saatu aikaan kuin valtava kysta toiselle puolelle munasarjaa. Enempää ei kuulemma voitu tehdä, koska painoni takia minua ei voida hoitaa julkisella puolella. Tämä perustuu siihen jos painindeksi on yli 35 lapsettomuushoidoista ei ole (heidän mukaansa) hyötyä.

Aloin käymään yksityisellä lapsettomuusasioihin perehtyneellä lääkärillä. Hän vaihtoi Clomifenit heti Letrozol nimiseen lääkkeeseen joka auttaa taas toisella tapaa ovuloimisessa. Näillä mentiin taas pari kiertoa, ei tulosta. Seuraavaksi otettiin lisäavuksi Pregnyl-piikki jolla irrotetaan täyteen mittaansa kasvanut munarakkula, jotta ovulaatio todella käynnistyisi. Näin mentiin kolme-neljä kiertoa, ei tulosta. 

Kahden vuoden yrittämisen jälkeen aloin olla henkisesti todella loppuun palanut. Useat pettymykset negatiivisiin raskaustesteihin kerta toisensa jälkeen vei voimat ja elämänilo katosi täysin. Pelko ja epätietoisuus siitä, tulenko koskaan saamaan omaa lasta kasvoi aina vain suuremmaksi ja ahdistavammaksi. Parisuhteemme kärsi ja seksin harrastaminenkin alkoi olla jo enemmän suorittamista kuin nautinnollista. Stressasin kamalasti kun aikaa kului mutta yhtäkään merkkiä omasta vauvasta ei vain kuulunut. Syyllistin paljon itseäni, itkin usein ja vaivuin totaaliseen epätoivoon raskauden suhteen. Aloin ajattelemaan etten tule koskaan saamaan omaa lasta ja että minun oli vain hyväksyttävä se.

Seuraava hoitomuoto olisi ollut ns. piikkihoidot, joilla siis pyritään kasvattamaan munarakkulaa vielä normaaliakin suuremmaksi ja irrotetaan se pregnylillä matkaan. Piikihoidot ovat erityisen kalliita ja koska olimme suunnitelleet häiden järjestelyä elokuulle 2017 päätimme mieheni kanssa laittaa lapsettomuushoidot vähäksi aikaa tauolle ja alkaa säästämään rahaa juhlia varten. Myös oman jaksamiseni ja parisuhteemme vuoksi oli hyvä ottaa hieman etäisyyttä vauva-asioihin.

Nyt 2016 keväästä lähtien olen keskittynyt täysin vaan omaan hyvinvointiini, parisuhteeseen sekä häiden suunnitteluun. Raskausasioista olemme päättäneet olla stressaamatta, "Tulee jos on tullakseen"- ajattelulla mennään, mutta aina silloin tällöin käytän ovulaatio lääkkeitä kuukautiskiertoni ylläpitämiseksi ja ehkä myöskin pieni toivon pilkahdus mielessä jos nyt tärppäisikin.

Omaa vauvaa olemme yrittäneet nyt kaiken kaikkiaan hieman vajaat 3-vuotta. Aika on ollut pitkä ja erityisen raskas meille molemmille. Olin aina kuvitellut, että raskautuminen olisi jotenkin helppoa tai yksinkertaista mutta useiden pettymysten sekä vaikeuksien jälkeen ymmärrän nyt, ettei se olekkaan ihan niin...