Taustaa

Monien muiden blogeja lukeneena päätin alata kirjoittamaan omakohtaisia kokemuksiani lapsettomuuteen liittyen. 

Olen kohta 25-vuotias nainen Pohjanmaalta. Asun avomieheni, kahden kissan sekä hamsterin kanssa. Olen ammatiltani lähihoitaja ja toimin yöhoitajan sijaisena vanhusten palvelutalossa. 

Taustaani:

Sain tietää hormonihäiriöstäni syksyllä 2013 kun olimme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta jo noin vuoden, eikä mitään ollut tapahtunut.

PCOS diagnoosi tuli yllättäen enkä edes ymmärtänyt aluksi mitä koko sana tarkoittaa, eikä lääkärikään osannut asiaa minulle selventää joten päätin opiskella perusteellisesti aiheesta itse niin kirjoista kuin netistäkin. 

PCOS:stä lyhyesti netistä kopsattuna:

"Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy 5–15 %:lla naisista. Häiriön perussyytä ei toistaiseksi tunneta, mutta sekä perimällä että ympäristötekijöillä arvellaan olevan yhteyttä asiaan. Monirakkulaoireyhtymän tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset. Yli puolet potilaista on ylipainoisia, ja heillä on taipumus erityisesti ns. keskivartalolihavuuteen.

Munasarjojen monirakkulatauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä tai poisjäämistä, pitkittyneitä vuotoja ja lapsettomuutta. Liikakarvoitus on tavallista, ja siihen viittaavat karvoituksen lisääntyminen erityisesti ylähuulessa, leuassa, rintojen välissä, alavatsalla esiliinamaisesti ja selässä.Tautiin liittyy myös aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, jotka muistuttavat ns. metabolista oireyhtymää. Kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt, ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu."

Itselläni suurin ja selkein ongelma on ovuloimattomuudessa. En ovuloi luonnollisesti kuin harvakseltaan, joten tarvitsen lääkinnällistä apua sen aikaansaamiseksi. Olen myös reippaasti ylipainoinen, ollut ihan lapsesta saakka, joka tietenkin vaikeuttaa raskautumista jo ihan itselläänkin. 

Laihdutushistoriaa minulla on paljon,

kaikki kilot ovat kuitenkin aina tulleet ropisten takaisin. Vaikeat elämäntilanteeni ovat vaikuttaneet siihen, ettei aina ole jaksanut syömisiään miettiä, lisäksi myös hormonihäiriöni vuoksi lihon herkästi ja elimistöni kerää rasvaa alavatsan seudulle, joka tietenkin pahentaa PCOS:ssää. Olen nyt taas kuitenkin hyvää vauhtia laihtumassa ja saanutkin jo kaiken kaikkiaan n. 12kg pois.

PCOS:n vuoksi minulla on testosteronia liikaa veressä ja se aiheuttaa mm. liiallista karvankasvua kasvoilla sekä muualla kropassa. Kuukautiskiertoni on onneksi pääsääntöisesti ollut suht tasainen mutta joskus tulee pitkiäkin 40-100 päivän kiertoja, eikä välillä edes keltarauhaslääkkeet meinaa auttaa kuukautisten käynnistymiseen.

Kun ensimmäisen kerran kävin julkisen puolen lääkärillä lapsettomuusasioiden tiimoilla vuonna 2014 keväällä, sain reseptin Metformiiniin joka alentaa verensokeria ja näin myös auttaa PCOS:n oireita sekä säännöllistää kuukautiskiertoa. Lisäksi sain reseptin Clomifen tabletteihin, joilla kasvatetaan munarakkulaa ja se auttaa ovuloimisessa. Käytin Clomifenia pari kiertoa eikä saatu aikaan kuin valtava kysta toiselle puolelle munasarjaa. Enempää ei kuulemma voitu tehdä, koska painoni takia minua ei voida hoitaa julkisella puolella. Tämä perustuu siihen jos painindeksi on yli 35 lapsettomuushoidoista ei ole (heidän mukaansa) hyötyä.

Aloin käymään yksityisellä lapsettomuusasioihin perehtyneellä lääkärillä. Hän vaihtoi Clomifenit heti Letrozol nimiseen lääkkeeseen joka auttaa taas toisella tapaa ovuloimisessa. Näillä mentiin taas pari kiertoa, ei tulosta. Seuraavaksi otettiin lisäavuksi Pregnyl-piikki jolla irrotetaan täyteen mittaansa kasvanut munarakkula, jotta ovulaatio todella käynnistyisi. Näin mentiin kolme-neljä kiertoa, ei tulosta. 

Kahden vuoden yrittämisen jälkeen aloin olla henkisesti todella loppuun palanut. Useat pettymykset negatiivisiin raskaustesteihin kerta toisensa jälkeen vei voimat ja elämänilo katosi täysin. Pelko ja epätietoisuus siitä, tulenko koskaan saamaan omaa lasta kasvoi aina vain suuremmaksi ja ahdistavammaksi. Parisuhteemme kärsi ja seksin harrastaminenkin alkoi olla jo enemmän suorittamista kuin nautinnollista. Stressasin kamalasti kun aikaa kului mutta yhtäkään merkkiä omasta vauvasta ei vain kuulunut. Syyllistin paljon itseäni, itkin usein ja vaivuin totaaliseen epätoivoon raskauden suhteen. Aloin ajattelemaan etten tule koskaan saamaan omaa lasta ja että minun oli vain hyväksyttävä se.

Seuraava hoitomuoto olisi ollut ns. piikkihoidot, joilla siis pyritään kasvattamaan munarakkulaa vielä normaaliakin suuremmaksi ja irrotetaan se pregnylillä matkaan. Piikihoidot ovat erityisen kalliita ja koska olimme suunnitelleet häiden järjestelyä elokuulle 2017 päätimme mieheni kanssa laittaa lapsettomuushoidot vähäksi aikaa tauolle ja alkaa säästämään rahaa juhlia varten. Myös oman jaksamiseni ja parisuhteemme vuoksi oli hyvä ottaa hieman etäisyyttä vauva-asioihin.

Nyt 2016 keväästä lähtien olen keskittynyt täysin vaan omaan hyvinvointiini, parisuhteeseen sekä häiden suunnitteluun. Raskausasioista olemme päättäneet olla stressaamatta, "Tulee jos on tullakseen"- ajattelulla mennään, mutta aina silloin tällöin käytän ovulaatio lääkkeitä kuukautiskiertoni ylläpitämiseksi ja ehkä myöskin pieni toivon pilkahdus mielessä jos nyt tärppäisikin.

Omaa vauvaa olemme yrittäneet nyt kaiken kaikkiaan hieman vajaat 3-vuotta. Aika on ollut pitkä ja erityisen raskas meille molemmille. Olin aina kuvitellut, että raskautuminen olisi jotenkin helppoa tai yksinkertaista mutta useiden pettymysten sekä vaikeuksien jälkeen ymmärrän nyt, ettei se olekkaan ihan niin...