Noniin vähän päivitystä tännekkin. Viime menkkoja odottelin viikon päivät kunnes tein vielä varmuuden vuoksi (negatiivisen) raskaustestin ja aloitin 10 päivän Terolut-kuurin, jotta saisin kuukautiskiertoni taas kuntoon.
Päätin myös ottaa yhteyttä minua hoitaneeseen gynekologiin ja kysyä, olisiko aihetta kokeilla vieläkin suurempaa Letrozol-annosta, JOS sillä saisi boostattua ovista vielä hiukan enemmän. Sovittiin, että kokeillaan nyt kolmea Letrotablettia ja varaan ajan sitten seurantaultraan, jossa nähdään kuinka lääke on vaikuttanut.
Nyt on kiertopäivä 14. Kävin tänään lääkärin tarkastuksessa. Ultrassa näkyi yksi hyvän kokoinen follikkeli ja kohdun limakalvon paksuus oli suorastaan loistava.
Lääkäri kirjoitti vielä Pregnyl-piikin reseptin, joka tulee pistää tänäiltana. Pregnylin tarkoituksena on irroittaa täyteen mittaansa kasvanut munarakkula, jolloin ovulaatio saadaan varmasti käynnistettyä.
Näillä eväillä eteenpäin. Saas nähdä mitä tää kierto tuo tullessaan. 😉
Blogi käsittelee hormonihäiriöni eli PCOS:n aiheuttamaa lapsettomuutta, siihen liittyviä tunteita/ajatuksia, hoitoja ym.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiset. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. helmikuuta 2017
maanantai 9. tammikuuta 2017
Välivuoto
Joulu ja Uusivuosi meni aika tohinalla, hyvä kun ehti edes kissaa sanoa.. Eipä oo paljoo kerenny tännekkää kirjottelee kaiken kiireen keskellä..
Mutta tosiaan nyt eletään kiertopäivää 26/32. Tästä kierrosta mulla ei oo kyl MITÄÄN käsitystä onko ovista edes tapahtunut... Päätin pitää pienen tauon ovislääkkeistä ja kattoo mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään nyt ilman niitä.
Jotain kummallista tässä kierrossa kuitenkin on, sillä lähestulkoon heti ns. "oletetun oviksen" jälkeen alkoi ruskea tiputteluvuoto, hyvin niukka sellainen mutta kuitenkin. Vuoto oli alkuun siis ruskeaa mutta muuttuikin sitten muutaman päivän päästä kirkkaan punaiseksi vereksi. Tätä vuotoa kesti suunnilleen tasan viikon ja loppui kuin seinään. Alavatsakipuja on tuntunut hyvin monenlaisia oviksesta lähtien. Nyt sen vuodon jälkeen on tissit alkaneet kipeytyä... mulla tosin alkaa normaalistikkin tissikipu noin viikkoa ennen kuukautisia, että ei sinänsä mitään uutta ole mutta tuo vuoto oli jotain sellaista mitä en ole ennen kokenut.
Tiedän, että tälläset vuodot voi olla ihan normaaleja ja varsinkin PCOS:ää sairastavalle myös hyvin tyypillistä "oireilua". Muistan, että mulla olis joskus ollu tyyliin päivän tai pari jotakin rusehtavaa vuotoa mutta että viikon?! Mitähän tää nyt on... Noh, viimeistään sunnuntaina pitäs tietää jos/kun menkat alkaa.. 😐

maanantai 14. marraskuuta 2016
Turha toivo
Kiertopäivä 31. Sieltähän ne menkat sitten taas tuli, helvetillisten kipujen kera. Oikeastaan en ole edes pettynyt, en tunne surua tai mitään muutakaan. Fiilis on aikalailla tyhjä ja sanaton. En jaksa enää pettyä. Ihan sama. Olen jo ainakin osittain hyväksynyt sen, ettei meille koskaan suoda sitä yhtä ainutta toivetta tähän elämään, joten miksi masentuisin siitä, ettei taaskaan tärpännyt...? Tämähän tiedettiin jo.. Jälleenkerran lupaan itselleni, etten enää koskaan lue raskausoire-foorumeita, tai kuvittele itselleni raskausoireita.. Lupaan, etten enää toivo liikoja..
Lääkäri ohjeisti minua viimeksi nostamaan Letrozol annosta 2 tablettiin jos en ole raskautunut. Tuskimpa sekään auttaa mutta tehdään nyt niinkuin lääkäri määrää... En voi ymmärtää mikä minussa on vikana kun en raskaudu?! Ongelmani on PCOS ja siitä aiheutuva ovuloimattomuus MUTTA ovulaatio saadaan lääkkeillä aikaan eikä siltikään mitään tapahdu.. Usein sanotaan että jo muutaman kilon pudotus painosta voi riittää raskautumiseen. Olen pudottanut nyt 15 kiloa eikä siltikään tapahdu mitään! Missä se vika voi enää olla?! Rakenteellisesti mulla on kaikki hyvin eikä vikaa ole miehessäkään. Ei voi kuin haistattaa taas vitut tälle epätoivoiselle elämälle joka mulle on suotu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)