sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Munasarjojen aukiolotutkimus

Olemme pitäneet taukoa raskaus asioissa nyt maaliskuusta 2016 lähtien. Elämä on alkanut näyttää taas valoisampaa puoltansa ja stressi lapsettomuuteen liittyen on hellittänyt kovasti.

Tammi-helmikuussa 2016 yksityinen gynekologini ehdotti, että minulle olisi hyvä tehdä munasarjojen aukiolotutkimus jolla saataisiin varmistus siitä, ettei munajohtimeni ole tukossa enkä sen vuoksi ole raskautunut. Henkiset voimani olivat kuitenkin silloin niin lopussa, että päätin jättää tutkimuksen myöhemmäksi.

Tässä netistä lainattu pieni tietoisku aukiolotutkimuksesta:

Munanjohtimien aukiolotutkimus eli hysterosalpingosonografia eli HSSG on ultraäänitutkimus, jolla voidaan samanaikaisesti selvittää munanjohtimien aukioloa ja kohdun ja limakalvon rakennetta.

Tutkimuksen tekee lääkäri tarvittaessa lapsettomuushoitajan avustamana. Tutkimuksen alussa tehdään gynekologinen tutkimus ja tavallinen emättimen kautta tehtävä ultraäänitutkimus. Tämän jälkeen kohdun kaulakanavaan viedään ohut, taipuisa katetri, joka saadaan pysymään paikallaan täyttämällä katetrin sisällä oleva tyhjä osio pienellä nestemäärällä. Tutkimuksen aikana seurataan ultraäänellä katetrin kautta ruiskutetun ilman ja keittosuolan kulkua munanjohtimissa. Tutkimus kestää noin 10 minuuttia. Lopuksi katetrin nesteosio tyhjennetään ja kohtuonteloon ruiskutetaan keittosuolaliuosta kohdun rakenteen selvittämiseksi.

Tutkimuksen jälkeen voi joskus ilmetä kipua vatsan seudulla ja/tai se voi säteillä hartioihin. Jälkikipu on vaaratonta ja johtuu vatsaonteloon kulkeutuneesta keittosuolaliuoksesta ja ilmasta. Kipu on ohimenevää ja sitä esiintyy tavallisimmin tutkimuspäivänä.


Viimeviikolla päätin ottaa yhteyttä minua hoitaneeseen lääkäriin munasarjojen aukiolotutkimuksen tiimoilta. Ajattelin, että kun olen nyt saanut vähän painoakin pois ja aikaa on kulunut viimeisimmistä hoidoista, voisi olla ihan ajankohtaista tehdä kyseinen tutkimus. Sain lääkäriltä ohjeen syödä ovulaatiolääkettä (Letrozol) kierron päivinä 3-7 niin kuin olin aiemminkin niitä käyttänyt. Tämä siksi, että maksimoidaan raskaaksi tulon mahdollisuus munajohtimien aukaisun/huuhtelun jälkeen. Olen lukenut, että joskus tämä toimenpide saattaa helpottaa raskaaksi tuloa ja samaa mieltä asiasta oli myös lääkärini.

Oma kokemukseni tästä tutkimuksesta on, että se oli erittäin kivuliasta! Toisilla se ei tunnu missään, toisilla tuntuu - ja kovaa. Olin ottanut tunti ennen toimenpidettä aivan maksimiannoksen särkylääkettä niinkuin oli ohjeistettu. Eipä niillä ollut mitään vaikutusta enää siinä vaiheessa kun aukiolotutkimusta alettiin tekemään. Vielä pitkään sen jälkeenkin kivut olivat todella kovat.

Tutkimuksen aikana sain kuulla hyviä uutisia. Jopa lääkäri yllättyi miten munajohtimeni olivat puhtaasti auki vaikka hän oli aiemmin veikannut niiden olevan tukossa ylipainoni vuoksi. Lääkäri kertoi kaiken olevan niinkuin pitääkin eikä näin ollen estettä raskautumiselle pitäisi olla. Samalla hän tarkisti ultralla oliko Letrozol lääkkeet tehonneet ja löysikin oikealta puolelta munasarjoistani hyvän kokoisen follikkelin (munarakkulan), joka irtoaa täyteen mittaansa kasvaneena luultavasti nyt viikonloppuna.

Lähdin kivuliaana mutta onnellisena vastaanotolta kotiin. On huojentavaa kuulla olevansa kunnossa, kaikin puolin. Nyt vain toivotaan, että aukiolotutkimus toisi onnellisen tuloksen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti