Asiat, joita ei pitäisi koskaan sanoa lapsettomalle

Luin Me Naiset blogista erittäin hyvän jutun "Perheellinen: Älä koskaan sano näitä asioita lapsettomalle". Olen kohdannut myös itse omakohtaisesti ihmisiä, jotka ei sitten pätkääkään ajattele miten loukkaavat puheillaan sellaista, jolla oman lapsen saaminen ei ehkä koskaan ole mahdollista. Voihan olla, että jotkut asiat ovat tarkoitettu hyvällä mutta lapsettomalle sillä ei ole merkitystä.

Tämä teksti osui niin nappiin, että halusin ikuistaa sen omaan blogiini.

1. "Tämän asian ymmärtää vasta sitten, kun on saanut lapsen"

Tämä toistuu ehkä kaikista eniten. On käynnissä keskustelu asiasta X ja lapseton ottaa kantaa. Keskustelu päättyy siihen, että lapsettomalle sanotaan, että "tämän voi ymmärtää vasta sitten, kun on saanut lapsen". Mitäpä siihen voi enää vastaan sanoa?

Lapsettomia syytetään usein siitä, että heitä eivät lapsiperheiden asiat kiinnosta. Omat kokemukseni ovat päinvastaiset. Olen saanut paljon kyselyitä moninaisista vauvajuttuihin liittyvistä asioista, yleensä saatesanoin "tämä asia on aina kiinnostanut mua". Jos siihen vastaa, että "sori, ymmärrät vasta, kun itse saat lapsen", on keskustelu tapettu aika nopeasti.

En ole vielä kohdannut asiaa, jota lapseton ei voisi ymmärtää. Eihän minkään ammatinkaan edustaja vastaa uteliaille, että voit ymmärtää ammattiani vasta sitten, kun sinusta itsestäsi tulee levyseppähitsaaja tai eläinlääkäri.

2. "Kyllä sun elämä sitten on helppoa, kun ei ole kakaroita jaloissa pyörimässä"

Lapseton kertoo Facebookissa mukavasta viikonlopustaan. Oli kiva yö hotellissa ja vähän shoppailua. Ei kestä kauaa, kun joku perheellinen on kommentoimassa, että onpas sun elämä helppoa, kun ei ole lapsia häiritsemässä.

Kommentti saattaa sinänsä olla ihan positiiviseksi tarkoitettu, mutta siinä on yksi iso ongelma: Se tuntuu lapsettomalta siltä, että hänen ongelmiaan vähätellään. Lapsettomalla voi olla takanaan aivan helvetillinen työviikko, yt-neuvottelujen takia potkut uhkaavat, terveys reistailee, läheisen ongelmat vaivaavat ja niin edelleen. Jos tässä tilanteessa heilutellaan "kylläpä sun elämä on helppoa" -korttia, voi v*tutus nousta aikamoisiin sfääreihin. 

Kannattaa muistaa sekin, että kaikki eivät raportoi elämänsä varjopuolista somessa. Lapsettoman elämä voi vaikuttaa siellä ihanalta, mutta ei välttämättä sitä ole.

3. "Hankkikaa tekin lapsi kun ne on niin kivoja"

Aika iso ristiriita kohdan kaksi kanssa, mutta jostain syystä nämä kaksi toistuvat usein, jopa samoissa keskusteluissa. (Tämä on todella perseestä varsinkin niille, jotka eivät saa lapsia, vaikka haluaisivatkin.)

4. "Elämälläni ei ollut merkitystä ennen kuin sain lapsen"

Kiva sulle sitten, että viimein löysit elämällesi tarkoituksen, mutta se ei tarkoita sitä, että lapsettomat harhailisivat onnettomina ja harmittelisivat tyhjää elämäänsä. 

Somessa usein kiertävä "ennen kuin minusta tuli äiti" -runo on malliesimerkki tästä. Runossa mainitaan muun muassa, että ennen kuin minusta tuli äiti, "en ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä, iloa, rakkautta". 

Se kuulostaa siltä, että lapsettomien kokema ilo ja rakkaus olisi jotenkin sekundaa, vähempiarvoista. Mutta ei lapsi ole ainoa keino kokea maailman suurinta rakkautta.

5. "Onneksi tuo elämänvaihe on multa jo ohi"

Tämä on vakiolause erityisesti silloin, kun lapseton postaa hauskan baarikuvan. Perheelliset nyökyttelevät tyytyväisenä, että onneksi ei tarvi enää tuollaista. 

Hyvä tietysti, jos sen ystävien kanssa hengailun koki jotenkin ikävänä asiana eikä sitä tarvitse enää harrastaa. Siellä baarissa oleville tyypeille se voi silti olla maailman parasta. Eikä se tarkoita sitä, että baarissa pyörivät lapsettomat olisivat aina perseet olalla. (Koska siltähän tämä kuulostaa, että lapsettomat viettävät vain vastuutonta ja rappiollista elämää.)

Monelle (myös minulle, edelleen) ystävät ovat vähintään toinen perhe, ja koska esimerkiksi Helsingissä kodit ovat niin pieniä, on helpompi kokoontua johonkin ravintolaan. Täällä ulkomailla ikävöin eniten sitä, kun kaikki rakkaimmat kaverit ovat kokoontuneet samaan pöytään ja jaamme kuulumisiamme.

Ainakaan minulle se ei ole mikään "elämänvaihe", joka joskus jäisi taakse. 

Taustaa

Monien muiden blogeja lukeneena päätin alata kirjoittamaan omakohtaisia kokemuksiani lapsettomuuteen liittyen. 

Olen kohta 25-vuotias nainen Pohjanmaalta. Asun avomieheni, kahden kissan sekä hamsterin kanssa. Olen ammatiltani lähihoitaja ja toimin yöhoitajan sijaisena vanhusten palvelutalossa. 

Taustaani:

Sain tietää hormonihäiriöstäni syksyllä 2013 kun olimme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta jo noin vuoden, eikä mitään ollut tapahtunut.

PCOS diagnoosi tuli yllättäen enkä edes ymmärtänyt aluksi mitä koko sana tarkoittaa, eikä lääkärikään osannut asiaa minulle selventää joten päätin opiskella perusteellisesti aiheesta itse niin kirjoista kuin netistäkin. 

PCOS:stä lyhyesti netistä kopsattuna:

"Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy 5–15 %:lla naisista. Häiriön perussyytä ei toistaiseksi tunneta, mutta sekä perimällä että ympäristötekijöillä arvellaan olevan yhteyttä asiaan. Monirakkulaoireyhtymän tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset. Yli puolet potilaista on ylipainoisia, ja heillä on taipumus erityisesti ns. keskivartalolihavuuteen.

Munasarjojen monirakkulatauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä tai poisjäämistä, pitkittyneitä vuotoja ja lapsettomuutta. Liikakarvoitus on tavallista, ja siihen viittaavat karvoituksen lisääntyminen erityisesti ylähuulessa, leuassa, rintojen välissä, alavatsalla esiliinamaisesti ja selässä.Tautiin liittyy myös aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, jotka muistuttavat ns. metabolista oireyhtymää. Kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt, ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu."

Itselläni suurin ja selkein ongelma on ovuloimattomuudessa. En ovuloi luonnollisesti kuin harvakseltaan, joten tarvitsen lääkinnällistä apua sen aikaansaamiseksi. Olen myös reippaasti ylipainoinen, ollut ihan lapsesta saakka, joka tietenkin vaikeuttaa raskautumista jo ihan itselläänkin. 

Laihdutushistoriaa minulla on paljon,

kaikki kilot ovat kuitenkin aina tulleet ropisten takaisin. Vaikeat elämäntilanteeni ovat vaikuttaneet siihen, ettei aina ole jaksanut syömisiään miettiä, lisäksi myös hormonihäiriöni vuoksi lihon herkästi ja elimistöni kerää rasvaa alavatsan seudulle, joka tietenkin pahentaa PCOS:ssää. Olen nyt taas kuitenkin hyvää vauhtia laihtumassa ja saanutkin jo kaiken kaikkiaan n. 12kg pois.

PCOS:n vuoksi minulla on testosteronia liikaa veressä ja se aiheuttaa mm. liiallista karvankasvua kasvoilla sekä muualla kropassa. Kuukautiskiertoni on onneksi pääsääntöisesti ollut suht tasainen mutta joskus tulee pitkiäkin 40-100 päivän kiertoja, eikä välillä edes keltarauhaslääkkeet meinaa auttaa kuukautisten käynnistymiseen.

Kun ensimmäisen kerran kävin julkisen puolen lääkärillä lapsettomuusasioiden tiimoilla vuonna 2014 keväällä, sain reseptin Metformiiniin joka alentaa verensokeria ja näin myös auttaa PCOS:n oireita sekä säännöllistää kuukautiskiertoa. Lisäksi sain reseptin Clomifen tabletteihin, joilla kasvatetaan munarakkulaa ja se auttaa ovuloimisessa. Käytin Clomifenia pari kiertoa eikä saatu aikaan kuin valtava kysta toiselle puolelle munasarjaa. Enempää ei kuulemma voitu tehdä, koska painoni takia minua ei voida hoitaa julkisella puolella. Tämä perustuu siihen jos painindeksi on yli 35 lapsettomuushoidoista ei ole (heidän mukaansa) hyötyä.

Aloin käymään yksityisellä lapsettomuusasioihin perehtyneellä lääkärillä. Hän vaihtoi Clomifenit heti Letrozol nimiseen lääkkeeseen joka auttaa taas toisella tapaa ovuloimisessa. Näillä mentiin taas pari kiertoa, ei tulosta. Seuraavaksi otettiin lisäavuksi Pregnyl-piikki jolla irrotetaan täyteen mittaansa kasvanut munarakkula, jotta ovulaatio todella käynnistyisi. Näin mentiin kolme-neljä kiertoa, ei tulosta. 

Kahden vuoden yrittämisen jälkeen aloin olla henkisesti todella loppuun palanut. Useat pettymykset negatiivisiin raskaustesteihin kerta toisensa jälkeen vei voimat ja elämänilo katosi täysin. Pelko ja epätietoisuus siitä, tulenko koskaan saamaan omaa lasta kasvoi aina vain suuremmaksi ja ahdistavammaksi. Parisuhteemme kärsi ja seksin harrastaminenkin alkoi olla jo enemmän suorittamista kuin nautinnollista. Stressasin kamalasti kun aikaa kului mutta yhtäkään merkkiä omasta vauvasta ei vain kuulunut. Syyllistin paljon itseäni, itkin usein ja vaivuin totaaliseen epätoivoon raskauden suhteen. Aloin ajattelemaan etten tule koskaan saamaan omaa lasta ja että minun oli vain hyväksyttävä se.

Seuraava hoitomuoto olisi ollut ns. piikkihoidot, joilla siis pyritään kasvattamaan munarakkulaa vielä normaaliakin suuremmaksi ja irrotetaan se pregnylillä matkaan. Piikihoidot ovat erityisen kalliita ja koska olimme suunnitelleet häiden järjestelyä elokuulle 2017 päätimme mieheni kanssa laittaa lapsettomuushoidot vähäksi aikaa tauolle ja alkaa säästämään rahaa juhlia varten. Myös oman jaksamiseni ja parisuhteemme vuoksi oli hyvä ottaa hieman etäisyyttä vauva-asioihin.

Nyt 2016 keväästä lähtien olen keskittynyt täysin vaan omaan hyvinvointiini, parisuhteeseen sekä häiden suunnitteluun. Raskausasioista olemme päättäneet olla stressaamatta, "Tulee jos on tullakseen"- ajattelulla mennään, mutta aina silloin tällöin käytän ovulaatio lääkkeitä kuukautiskiertoni ylläpitämiseksi ja ehkä myöskin pieni toivon pilkahdus mielessä jos nyt tärppäisikin.

Omaa vauvaa olemme yrittäneet nyt kaiken kaikkiaan hieman vajaat 3-vuotta. Aika on ollut pitkä ja erityisen raskas meille molemmille. Olin aina kuvitellut, että raskautuminen olisi jotenkin helppoa tai yksinkertaista mutta useiden pettymysten sekä vaikeuksien jälkeen ymmärrän nyt, ettei se olekkaan ihan niin...