Heippa!
Halusin nyt pitkästä aikaa päivittää tätäkin blogia, kertoa vähän kuulumisia. Viimeisimmästä päivityksestä onkin taas jo aikaa ja matkan varrella on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä!
Niin, mulla on siis kaksi eri blogia, tämä ja toinen nimellä "Leikkauksella terveeksi..?". Tuo toinen blogi käsittelee siis elokuussa 2017 tehtyä lihavuusleikkausta, jonka avulla myös lopulta raskauduin. Ilman radikaalia laihtumista olisin luultavasti jäänyt lapsettomaksi. PCOS + lihavuus yhdessä aiheutti sellaisen oravanpyörän, että ennusteemme oli TODELLA huono saada edes hoidoilla raskautta aikaiseksi. Jotain oli tehtävä ja pian.... Mutta tosiaan tuolta toisesta blogista voitte lukea lisää matkastani sen osalta:
https://leikkauksellaterveeksi.blogspot.com/2017/08/alkua.html
Tänään tuli täyteen tasan 24 raskausviikkoa. Suoraansanottuna, en olisi ikinä uskonut näkeväni edes tällaisia viikkoja, sillä ongelmia meillä on ollut alusta saakka ja paljon.
Viimeisimmässä päivityksessäni kerroin positiivisesta testistä, jonka jälkeen vaikeudet sitten alkoikin. Raskausviikolla 5 aloin vuotamaan niukkaa rusehtavaa vuotoa. Yleensä se on melko normaaliakin vuodella noin alussa mutta tottakai se hieman pelotti silti.
Alkuraskauden varhaisultrassa kävimme siis yksityisellä rv 6+6. Alkiota piti vähän aikaa etsiskellä mutta lopulta kohdustani löytyi pienen pieni sykkivä sydän. Lääkärin mukaan koko vastasi viikkoa nuorempaa alkiota. Niukan verisen vuodon takia lääkäri varasi vielä kontrollikäynnin viikon päähän, jotta tilanne tarkistettaisiin. On kuulemma 50/50 lyökö sydän enää seuraavassa ultrassa vaiko ei. Mitään syytä vuodolle ei löytynyt, lääkäri ajatteli sen johtuvan vain alkion kiinnittymisestä. Määrättiin lepoa ja sairaslomaa, lisäksi sain Lugesteron lääkityksen, eli keltarauhashormoni puikkoja, jotka auttaa ylläpitämään raskautta vahvistaen kohdun limakalvoa ja tukien keltarauhasta. Puikkoja piti käyttää rv 9 saakka.
Muutama päivä tämän lääkärireissun jälkeen vuoto yltyi. Tuli kirkasta veristä vuotoa todella runsaasti... verta valui aivan norona pönttöön klimppeineen päivineen.. Lisäksi oli alavatsakipuja, tuntui ihan kuin kuukautiset olisivat alkamassa ja tiesinhän minä ettei tämä ollut yhtään hyvä merkki raskauden kannalta. Olimme aijemmin sopineet lääkärin kanssa, että mikäli vuoto yltyy voin laittaa hänelle tekstiviestiä, jolloin pääsisin nopeasti hänen vastaanotolleen tarkistukseen. Niinpä laitoin hänelle viestin ja sain ajan jo 3 tunnin päähän.
Lääkäri varoitti jo ennen ultrausta, että todennäköisesti raskaus on mennyt kesken oireideni perusteella. Yllätys oli kuitenkin suuri, sillä se pienen pieni sydän sykki edelleen kohdussani mutta syke oli aijempaan kertaan verrattuna paljon heikompi. Lääkärin mukaan tämä saattaa enteillä tulevaa keskenmenoa eikä toivoa juurikaan annettu. Lepoa määrättiin paljon ja sain sairaslomaa töistä.
Vuoto helpottui lopulta pikkuhiljaa. Kolme viikkoa vuosin kaikenkaikkiaan enemmän tai vähemmän. Sain kuitenkin käydä neuvolassa joka viikko tarkastuttamassa tilanteen ultrassa, että alkio on elossa. Silti keskenmenon uhka oli kokoajan voimassa koska vointini oli hyvin vaihteleva.
Raskausviikolla 9 selvisi, että olen miinusverinen eli omistan veriryhmän A-. Miinusveri on ongelma koska lapsellani on todennäköisesti + veriryhmä joka on siis eri kuin minulla. Vaarana on, että jos veremme pääsevät missään vaiheessa sekoittumaan, elimistöni alkaa tuottaa vasta-aineita eli toisinsanoen "hylkimään" vauvaa ja tuhoamaan hänen punasolujaan. Tämä saattaa johtaa vauvan vakavaan sairastumiseen tai jopa kuolemaan. Onneksi suomessa on tätä varten nykyään vasta-aine rokote, jolla pystytään ehkäisemään kehoani reagoimasta haitallisesti sikiöön. Normaalisti tämän rokotteen saa kaksi kertaa raskauden aikana, raskausviikolla 25 sekä synnytyksen jälkeen mutta veristen vuotojeni takia sain "ylimääräisen piikin" varmuuden vuoksi jo rv 12. Siitä ei ole minkäänlaista haittaa minulle eikä vauvalle vaikka sainkin rokotteen aijemmin. Päinvastoin se on suoja meille molemmille.
Raskausviikosta 9 lähtien verisiä vuotojakin alkoi taas esiintymään silloin tällöin. Varsinkin rankemman fyysisen kuormituksen seurauksena tuli voimakkaita alavatsakipuja sekä vuotoa, joka sitten levolla useimmiten helpottuikin. Soitin aina neuvolaan ja kerroin vuodoistani mutta eipä niihin juuri noteerattu mitenkään. Pyysin myös päästä tutkittavaksi, että selvitettäisi mistä vuodot johtuu mutta mulle sanottiin vain, ettei vuotojen syytä lähdetä tutkimaan... sen enempää asiaa ei minulle koskaan perusteltu eikä siitä enää keskusteltu.
Raskausviikolla 10 minulla oli jo ensimäinen aika äitiyspolille kätilön sekä lääkärin vastaanotolle. Olen aijemmin sairastanut erinäisistä syistä kahdesti veritulpan mutta mitään perinnöllistä tekijää ei ole eikä mitään pysyvää lääkitystäkään. Tämän taustani takia mulle jouduttiin kuitenkin ennaltaehkäisevästi aloittaa verenohennuslääkitys, koska raskaus altistaa tukoksille. Lääkäri teki ultratutkimuksen myös samalla ja kaikki oli hienosti. Samalla puhuin myös aikaisemmista vuodoista ja alavatsakivuista mutta asiaan ei edes lääkäri ottanut sen enempää kantaa. Vuotojen syytä ei sen koommin edes yritetty tutkia, sanottiin vain kylmästi, että kesken menee jos menee. Sitä ei voida estää mitenkään. Sain vaatimalla vaatia sairaslomaa itselleni, koska en pystynyt tekemään raskasta työtäni kipujen sekä vuotojen takia. Lepohoitoa lääkäri ei suositellut, koska sillä ei kuulemma ole tieteellistä näyttöä raskauden keskeytymisen ehkäisyksi. Toivoa emme vieläkään saaneet raskauden jatkumiseksi.
Seuraavaksi olikin niskaturvotus ultrauksen aika raskausviikolla 12+6. Sikiö voi hyvin ja koko vastasi täydellisesti viikkojakin. Saimme lasketuksi ajaksi 13.12.2018. Kätilön kysyessä vointiani kerroin jälleen verisistä vuodoista ja kivuista, joita minulla aika ajoin vieläkin esiintyi. Kätilö huolestui ja ihmetteli miksi asiaan ei ole jo aijemmin puututtu?! - Hyvä kysymys! Olenhan asiasta maininnut jo monesti eri tahoille mutta ketään ei ole kiinnostanut. Ultrauksen jälkeen kätilö ohjasi meidät välittömästi synnytyspäivystykseen lääkärin tarkastukseen, jossa vuotojen syy vihdoin selvisi.
Istukka sijaitsi alhaalla osittain kohdunsuun päällä ja vuoto oli aiheuttanut hyvin ison hematooman (verihyytymän) kohtuun. Tilanne oli vakava koska hematooma oli iso, jos se lähtisi kunnolla vuotamaan se saattaisi olla kohtalokas myös sikiölle. Lisäksi verihyytymät kerryttää bakteereja eli tulehdusriski on suuri. Myös istukan irtoaminen tai repeäminen olivat vakavia komplikaatioita, joita tällaisessa tilanteessa saattaa tulla. Lääkäri määräsi minulle Caprilon nimistä lääkettä, joka tyrehdyttää aktiivista verenvuotoa istukasta.
Hoito ei ollut niin yksinkertaista koska niinkuin aijemmin tekstissä kerroin, joudun käyttämään verenohennuslääkettä koko raskauden ajan. Vuosin siis herkemmin ja enemmän. Capriloneilla oli taas päinvastainen vaikutus ja tulppariskini sen käytön aikana hieman nousi. Lääkärit joutuivat punnitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta; joko mahdollinen veritulppa, (joka saattaa päätyä joko istukkaan aiheuttaen vauvan kuoleman tai matkustaa mun keuhkoihin/sydämeen/aivoihin aiheuttaen vakavat jopa hengenvaaralliset seuraukset) tai istukan massiivinen, jopa hengenvaaralliseksi yltyvä vuoto. Päädyttiin käyttämään molempia lääkkeitä yhtäaikaa. Lepoa määrättiin ja paljon! Ei nostelua, ei ponnistelua, ei seksiä.. ei mitään mikä vähänkään rasittaisi.
Näillä ohjeilla mentiin taas eteenpäin. Edelleen meille mainittiin myös suuresta keskenmenon uhasta. Kukaan ei osannut sanoa miten tässä käy. Aika näyttää.
Raskausviikolla 14+6 heräsin aamulla sängystä... verilammikossa. Menin paniikkiin, juoksin vessaan. Verta vaan valui solkenaan loristen, tuli isoja hyytymiäkin ulos. Tärisin, itkin ja huusin. Pelkäsin niin paljon, että nyt vauvamme kuolee. Mitään ei ole enää tehtävissä.
Äitiyspoliklinikan soittoaika oli just minuutti sitten sulkeutunut ja neuvolan soittoaika alkaisi vasta tunnin kuluttua. Hätäni oli valtava, en tiennyt mitä teen tai mistä saan apua. Mieheni käski soittaa synnytyspäivystykseen koska nyt oli hätätilanne ja mun oli päästävä hoitoon. Synnytyspäivystyksessä käskettiin välittömästi lähteä kiireellä tulemaan sinne, joko miehen tuomana tai ambulanssilla. Oli vaara, että istukka lähtee vuotamaan kunnolla ja silloin kuolisin verenhukkaan nopeasti jos hoitoa ei saa.
Pääsin lääkärin vastaanotolle melko pian ja selvisi että aijemmin todettu hematooma oli poistunut täysin. Runsas vuotoni olikin siis siitä johtuvaa ja vauva voi hyvin. Uutiset oli hyviä koska nyt myös tulehdusriski on pienempi kun hyytymä saatiin kohdusta pois. HUH!! Enpä ole koskaan pelästynyt niin valtavasti kuin tuona kyseisenä aamuna. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä. Vuotoa jatkui kyllä vielä viikon verran mutta se oli vanhaa hematooman jälkivuotoa josta ei tarvinnut olla huolissaan.
Raskausviikolla 15+5 vointini oli melko hyvä. Tunsin ensimäisiä sikiön liikkeitä sillon tällön, todella harvoin. Mulla istukka sijaitsi takana, jolloin on mahdollista tunteakin liikkeitä jo aijemmin. Myös raskauden aiheuttama pahoinvointi alkoi pikkuhiljaa helpottamaan. Viimeisen kerran taisin oksentaa rv 16+ ja siihen se sitten jäikin.. ONNEKSI!
Raskausviikot 16-19 olikin taas vuotamisen aikaa. Vuosin reilut kolme viikkoa lähes kokoajan, välissä saattoi olla vain päivän tai parin taukoja. Välillä vuotoihin liittyi alavatsakipuja joskus taas ei. Vuoto alkoi aina kuin sormia napsauttamalla ja tosi reippaana, holahtamalla kerralla oikein kunnolla. Joka hetkeä sai pelätä milloin se tapahtuu taas. Joka kerta kun vuoto alkoi, oli yö tai päivä, soitin hädissäni synnytyspäivystykseen tilanteestani. Joka kerta käskivät näytille ja aina todettiin vuodon tulevan istukasta, jonka reuna oli hieman repeytynyt. Muutamia kertoja kohtuun oli muodostunut myös uusia hematoomiakin mutta ne olivat pieniä ja vuosivat aina pois. Sikiön vointia seurattiin ja tulehduksia tarkkailtiin, ettei niitä lähtisi muodostumaan. Vaarana tulehduksien lisäksi oli myös, että toistuvat hematoomat haurastuttaa sikiö ja lapsivesikalvoja niin, että ne puhkeaa ennenaikaisesti. Pelkoa ja riskejä oli paljon.
Vuotoa lukuunottamatta kaikki oli muuten hyvin. Lopulta istukka lähti pikkuhiljaa raskausviikkojen edetessä nousemaan ylöspäin kohdunsuulta ja nousikin aivan kohdun yläosaan nätisti. Raskausviikolla 19 vuodot istukasta vihdoin loppui kokonaan!
Tätä onnea kestikin sitten kokonaiset 6 päivää kun aloin oireilla hyvin voimakkaasti. Alavatsani oli arka, sitä vihloi, särki, jomotti tosi kipeästi. Alavatsa alkoi krampata tosi kipeästi, niinkuin menkkojen aikaan. Alaselkää särki mielettömästi, mua alkoi supistaa ja niitä tuli aika ajoin ihan 2 min välein. Soitin äitiyspolille, sieltä käskivät synnytyspäivystyksessä käymään. Ultrassa selvisi, että kohdunkaulani oli 1,5 viikossa lyhentynyt 4cm-2,5 cm. Tilanne oli jälleen vakava. Tulehduksia ei ollut testien eikä verikokeiden perusteella, joten mitään ei voitu tehdä. Viikotkin oli vielä sen verran alhaiset (19+5), ettei mitään voitaisi sikiön pelastamiseksi edes tehdä. Jälleenkerran lepomääräys, panadolia ja toivoa. Toivoa, ettei raskaus menisi kesken.
Palasin kotiin ja koko sen päivän kivut vain yltyi pikkuhiljaa. Yöllä supistukset alkoivat olla jo todella voimakkaita ja suht säännöllisiä. Alavatsani oli tajuttoman kipeä kauttaaltaan, ihan kosketusarkakin. Kävely sattui kamalasti ja minua oksetti. Aloin vuotamaan vereslimaista vuotoa ja soitin synnytyspäivystykseen jälleen. Käskivät tulla näytille. Ultrassa ei näkynyt muutosta aikaisempaan mutta supistelujen ja kivun vuoksi pääsin osastolle tarkkailuun. Sain Adalat nimistä lääkettä joka auttoi supisteluun hyvin, lisäksi myös kipulääkettä, jotta pystyisin nukkumaan edes ne muutamat tunnit aamuun saakka. No, eihän tollasessa tilanteessa paljoa nukuta... sehän on selvää.
Aamulla (rv 19+6) labrahoitaja tuli ottamaan verikokeita, joista myöhemmin selvisikin että tulehdusarvoni on lähtenyt kohoamaan reippaasti. Mulle aloitettiin suonensisäisesti kaksi eri antibiottia ja Adalat lääkityksen vahvuutta nostettiin. Mulla oli tulehdus mutta ei tiedetty missä. Makasin osastolla tarkkailussa, vuodelevossa ja antibiotti sekä nestetiputuksessa. Vointiani tarkkailtiin ja myös sikiön sydänääniä kuunneltiin päivittäin. Vereslimainen vuoto vain yltyi ja sitä tuli todella reilusti. Kipuja sekä supistuksiakin oli lääkityksestä huolimatta. Jos antibiotit eivät pian tehoa, menetämme vauvan.
Tulehdusarvot kohosi vielä hieman antibiottien aloittamisen jälkeen. Merkit viittasivat alkavaan keskenmenoon. Toivoa ei enää juurikaan annettu. Ennuste oli erittäin huono. Pärjäsin supistuksien kanssa jotenkuten adalat lääkityksen ansiosta mutta paikkojeni kypsymistä sekään ei estänyt. Ultrassa nähtiin kohdunkaulan lyhenevän vain entisestään ja vatsan päältä painaessa kaula lyheni enemmän, joka tarkoitti, että vauva saattaa syntyä hetkenä minä hyvänsä.
Tulehdus vallitsi todennäköisesti kohdussa/kohdunkaulassa ja oli hyvin suuri vaara, että se lähtee leviämään kauttaaltaan kohtuun, munasarjoihin jopa vatsakalvoille saakka. Tulehdus olisi silloin jo hengenvaarallinen. Ilmeisesti viimeisin istukkavuodoista aiheutunut pieni hematooma oli aiheuttanut lopulta infektion, joka oli nyt suurena uhkana vauvalle ja mulle. Supistuksen estolääke lopetettiin. Oli vaara että tulehdus lähtee herkemmin leviämään jos supistuksia esteltäisiin. Mikäli näin tapahtuisi, jouduttaisi raskaus keskeyttämään ja kaikenlisäksi multa jouduttaisi leikkaamaan kohtu ja munasarjat kokonaan pois.
Rv 20+1 Tulehdusarvot olivat laskeneet hieman mutta kipua, supistelua sekä vereslimaista vuotoa esiintyi edelleen. Tilanne oli edelleen vakava ja epävarma. Lääkärit ja kätilöt olivat varmoja että raskaus menee kesken ja siihen itsekin uskoin. Vauvan sydän kuitenkin sykki vahvasti joka kerta, kun ääniä kuunneltiin ja tunsin vauvan liikkeitäkin jo lähes päivittäin. Olin niin epätoivoinen ja henkisesti niin rikki... makasin yksin huoneessa, josta ikkunat oli laudoilla peitetty remontin takia. Kuulin seinän takaa vastasyntyneiden vauvojen itkua ja perheiden onnellista naurua samaan aikaan kun oma kauan toivottu vauvani tekee kuolemaa kohdussani. Tuntui niin väärältä ja epäreilulta... Tunsin kyltymätöntä vihaa elämää kohtaan ja mietin mielessäni vain yhtä asiaa... miksi?
Yöllä tilanne paheni vielä entisestään. Supistelut yltyi ja kivut sen mukana. Vuosin verta ja limaa. Hälytin hoitajan paikalle ja hän kiirehti hakemaan lääkäriä. Minulle ilmoitettiin, että varaudu synnyttämään joidenkin tuntien aikana, merkit olivat niin selvät. Sain hälyttää yöllä mieheni paikalle, hän sai olla yön yli kanssani. Aamulla kivut alkoi lisääntymään ja hoitaja toi huoneeseeni astian, johon vauva pitää sitten punnata ulos kun se aika tulee. Sain kipulääkettä lisää ja sitten vain odoteltiin milloin synnytys alkaa. Meni tunti, toinen... kolmas... Mitä ihmettä... Supistukset alkoivat pikkuhiljaa lieventymään! Odoteltiin... mutta lopulta niitä ei enää juurikaan edes tullut. Silloin tällöin saattoi supistaa mutta ei aina edes kipeästi. Vereslimaista vuotoa tuli kyllä edelleen. Aamuisista verikokeista selvisi, että tulehdusarvoni ovat laskeneet roimasti. Lääkkeet tehosi siis ihan viime tipassa! Keskenmenoa ei tullutkaan?!?! Tilanne oli odottamaton niin meille kuin hoitohenkilökunnallekkin. Kaikki olimme ihan pöyristyneitä, mitä oikein tapahtui?
Itse sanon sitä ihmeeksi. Meillä oli suojelusenkeleitä matkassa ja me selvittiin siitä ihan viime hetkellä. Kyllä se vaan jotain niin selittämätöntä oli, mihin kaikki oireet vain katosi yhtäkkiä ja minä paranin. Uskon, että emme olleet mieheni kanssa silloin sillä kriittisellä hetkellä huoneessa kahden... vaan me olimme siipien suojassa.. 💗
Rv 20+3 Lääkärin ultrassa vauvalla kaikki hyvin, kohdunkaula oli pikkuriikkisen "kasvanut" jopa pituutta lisää eikä reagoinut vatsan paineluun. Tulehdusarvot oli laskeneet liki normaalille tasolle ja vointini oli hyvä. Kotiuduin sairaalasta mutta sain vielä viikon antibiottikuurin mukaan.
Vointini koheni pikkuhiljaa ja supistukset hellitti täysin. Myös vuoto lopulta lakkasi. Kaikki oli täydellisesti!
Rv 21+1 Rakenneultra. Vauva muuten rakenteellisesti kunnossa paitsi pään koko laahasi liki kaksi viikkoa jäljessä, napanuorasta löytyi kaksi suonta kun niitä pitäisi olla kolme ja lapsivettä oli hieman normaalia vähemmän. Näkyvyys oli erittäin huono ja siksi sain vielä kontrolliajan muutaman viikon päähän, jossa rakenteita ja lapsiveden määrää katsottaisi uudelleen.
Viikon antibiottikuurin jälkeen meni muutama päivä kun jälleen tunnistin oireet. Rv 22+1 käynti taas synnäripäivystykseen tulehdusoireiden vuoksi. Mua oli vihlonut kipeästi ja supistellut jo kaksi päivää kunnes hakeuduin hoitoon. Noh, tälläkertaa ei onneksi mitään niin vakavaa ollut. Emätintulehdus, johon sain 7 päivän antibiottipuikot. Tulehdus hoitui hyvin.
Rv 23+4 Kontrolliultra aikaisemmasta rakenneultrasta. Kaikki aijemmat epäilykset poikkeamista osoittautuikin vääriksi. Vauvan pää oli ihan normaalin kokoinen, napanuorasta löytyikin kolme suonta niikun kuuluu ja lapsivettä normaalin rajoissa. Kohdunkaula 2,8cm mutta kohdun sisäsuu hieman V-muotoinen. Lääkäri ei tästä kuitenkaan sen koommin mitään maininnut mutta itseäni se jäi mietityttämään. Mitä jos kohdunsuu alkaa avautua jo nyt...?! Ensi viikolla mulla on neuvolalääkärille aika jolloin tuokin asia voidaan ehkä tarkistaa vielä..
Tänään tuli 24 raskausviikkoa vihdoin täyteen! Tästä eteenpäin joka ikinen hetki minkä vauva voi viettää kohdussa on hänen turvansa. Pieni pystytään tästä eteenpäin pelastamaan JOS jotakin vielä kävisi. Toivon niin paljon, että rakas vauvamme saisi viettää vielä MONTA viikkoa "masussa" turvallisesti ja saisimme vihdoin nauttia raskaudesta ensimäisen kerran. 💝
