Lapsettomuuden aiheuttama taakka on ajoittain hyvinkin suurta ja on todella voimia kuluttavaa yrittää piilotella tuskaansa perheen läsnäollessa. Sisaruksillani ja suurimmalla osalla ystävistäni on lähes kaikilla jo oma perhe ja pieniä lapsia, joka tekee omasta sisäisestä helvetistäni välillä todella paljon raskaampaa. Usein huomaan kokevani paljon kateutta,vihaa, vääryyttä ja epätoivoa muiden perheitä ja omaa tilannettani kohtaan. Tunnen olevani ajoittain todella yksin niin henkisesti kuin fyysisestikkin. En ole pystynyt pitämään yhteyttä enää pitkiin aikoihin kavereihini ja sukulaisiini, joilla on lapsia. Miksi tahtoisin kuulla muiden perhe-onnesta, raskauksista tai lapsista mitään, kun itselläni on tällainen tilanne? Tiedän, ettei se ole mitään minulta pois, mutta oma sisäinen paha olo on niin älyttömän suurta ja ajoittain huomaan sen tehneen minusta erittäin katkeroituneen ihmisen.
Onneksi minulla on kannustava ja ymmärtäväinen mies sekä muutama todella ihanaa läheistä ystävää, joille voin purkaa ajatuksiani. He ovat tukeneet minua pahimpina hetkinäni ja auttaneet nousemaan sieltä suosta, jonne joskus syvässä epätoivossani vaivun. Ilman heitä en varmasti jaksaisi taistella ja uskoa tulevaan.
Olen hakenut vertaistukea myös paljon erilaisista facebookin ryhmistä sekä lapsettomuutta käsittelevistä blogeista. Tuntuu hyvältä tietää, etten ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii. Mutta sekään ei poista sitä epätietoisuutta omasta vauvasta. Kumpa saisi jostakin sen vastauksen, odotanko turhaan vai onko minulla vielä toivoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti