Kiertopäiviä 17

Ovulaatio-aika alkaa olemaan taas takanapäin.

Kaikkia mahdollisia kikkojakin on joskus tullut kokeiltua, jotka muka auttaisivat raskautumaan mm. jalat nostanut kattoa kohti heti seksin jälkeen, olemme kokeilleet erilaisia asentoja, käytetty siittiöiden liikkuvuutta parantavaa liukuvoidetta, olen maannut täysin liikkumatta puoli tuntia, jotta siittiöt saisivat uida rauhassa oikeaan paikkaan jne. Omakohtaisilla kokemuksillani uskon, että millään tuollaisilla "poppakonsteilla" ole vaikutusta raskautumiseen. Eiköhän se ole kaikkein ratkaisevin tekijä, että sperma päätyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! 😂

No mutta, saas nähdä mitä tää kierto nyt tuo tullessaan. Olis aika ihana joululahja jos nyt plussa pärähtäisikin raskaustestiin!💓 Mutta koitan nyt pitää pään kylmänä, enkä kuvittele yhtäkään oiretta. Ei sitten ehkä putois niin kovaa ja korkealta taas jos/kun ne menkat sieltä tuleekin. Onneksi kohta näin Joulun aikaan tulee uppouduttua lempiharrastukseni eli leipomisen pariin niin syvästi, ettei varmaan paljoo nää raskaus asiat mielessä kerkeä pyörimäänkään.😊

Syntymäpäivä

Minulla on ollut jo hyvin nuoresta saakka oma pieni tavoite tai haave. Olen unelmoinut, että 25-vuotiaana minulla olisi ainakin yksi lapsi. Olin nuorempana varma siitä että näin olisi...Täytän tämän viikon sunnuntaina 25, enkä ole saanut ensimmäistä positiivista raskaustestiäkään kolmen vuoden yrittämisen aikana. Kauan sitten tehty unelmani särkyy ja se saa minut surulliseksi.

Aina ennen synttärit tuntuivat kivoilta ja huomasin jotenkin odottavani niitä aina paria viikkoa ennen merkkipäivää. Nämä synttärit ovat erilaiset. En odota niitä, en edes haluaisi muistaa sitä. Tärkein unelmani hajoaa sirpaleiksi kuin lattialle pudonnut viinilasi. Sitä ei voi korjata, se on mennyttä. En olisi koskaan uskonut joutuvani kokemaan tällaista vielä kaikkien niiden vastoinkäymistenkin jälkeen, mitä elämä on minulle suonut. Usein huomaan miettiväni jopa omaa tarkoitustani täällä maailmalla, kun elämäni on ollut pienestä saakka yhtä helvettiä eikä loppua vaikeuksilla näy olevan. 

Minulla on vain yksi toive, mitään muuta en pyytäisi. Onko se liikaa vaadittu, että saisin kokea kerran tässä elämässä maailman kauneimman asian? Onko se liikaa vaadittu, että saisin tuntea onnellisuuden ensimmäisen kerran kaiken paskan jälkeen?

- Ilmeisesti on.

En vihaa lapsia, vaan lapsettomuutta

Siskoni pyysi minua kutomaan hänen lapsillensa uudet villasukat. Pidän kutomisesta ja aina näin syksyn/talven tullen tekee mieli kutoa kaikkea lämpöistä.

Noita pieniä sukkia tehdessäni tunsin katkeruuden nousevan taas voimakkaasti mieleen. Kumpa saisin kutoa joskus vielä omallekkin lapselleni. Kutoisin niin paljon ettei villasukista, pipoista tai lapasista olisi koskaan pulaa! Tunsin kateutta, jopa vihaa. Mietin, miksi kutoisin jonkun toisen kakaroille yhtään mitään. Kääntäisin taas veistä vaan omassa tuskaisessa haavassani. Sitten havahduin, en vihaa lapsia, vaan lapsettomuutta. 

Voi Letro minkä teet!

Pian on taas viiden päivän Letrokuuri ohi nyt aiempaa suuremmalla annoksella (5mg/pvä). Toivottavasti annoksen nostamisesta olisi muutakin hyötyä kuin että pelkät haittavaikutukset kaksinkertaistuvat. Aivan järkyttävät mielialavaihtelut ja pahoinvointi ovat ehdottomasti Letrojen veemäisimpiä puolia!

Harmi kun ei tullut varattua aikaa seurantaultraan, olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka follikkeli kehittyy vai kehittyykö niitä nyt useampia? Toisaalta, mieheni on aina toivonut kaksosia joten ei kai sekään pahitteeksi olisi! 😏😁

Tästä selvitään kyllä..

Menkkojen tuomasta pettymyksestä pikkuhiljaa selviydyttyäni päätin, että tästä suosta noustaan vielä. En aijo, enkä halua luovuttaa näin aikaisin kun mitään "konkreettisia" hoitokeinojakaan ei ole vielä edes kokeiltu. Ennemminkin, tämähän on vasta alkua. Toisaalta kuitenkin pelottaa ajatus rankemmista hoidoista. Pystynkö siihen? Kestänkö sen jos niidenkään avulla en raskaudu? Mitä jos mikään hoitokeino ei kohdallani vaan auta? Ajatus lapsettomaksi jäämisestä on liian raskas. Se olisi pahinta mitä minulle voisi käydä.. Se on asia, jota en koskaan pystyisi hyväksymään.

Mutta haluan uskoa, että vielä meilläkin on toivoa, on mahdollisuuksia... niin kauan kun toisin todetaan. Muutama tuttuni, joilla on myös PCOS ovat raskautuneet ensimmäisistä inseminaatioista, miksen minäkin voisi? Heilläkin yrittämishistoriaa vuosia ja silti tulleet raskaaksi joten uskon, että toivoa vielä ihan varmasti on. Katuisin lopun elämääni sitä jos nyt antaisin periksi näin helpolla. Vasta kun kaikki hoitomuodot on käyty läpi ja todetaan ettei mikään auta, vasta sitten... luovutan.

Runo

Turha toivo

Kiertopäivä 31. Sieltähän ne menkat sitten taas tuli, helvetillisten kipujen kera. Oikeastaan en ole edes pettynyt, en tunne surua tai mitään muutakaan. Fiilis on aikalailla tyhjä ja sanaton. En jaksa enää pettyä. Ihan sama. Olen jo ainakin osittain hyväksynyt sen, ettei meille koskaan suoda sitä yhtä ainutta toivetta tähän elämään, joten miksi masentuisin siitä, ettei taaskaan tärpännyt...? Tämähän tiedettiin jo.. Jälleenkerran lupaan itselleni, etten enää koskaan lue raskausoire-foorumeita, tai kuvittele itselleni raskausoireita.. Lupaan, etten enää toivo liikoja..

Lääkäri ohjeisti minua viimeksi nostamaan Letrozol annosta 2 tablettiin jos en ole raskautunut. Tuskimpa sekään auttaa mutta tehdään nyt niinkuin lääkäri määrää... En voi ymmärtää mikä minussa on vikana kun en raskaudu?! Ongelmani on PCOS ja siitä aiheutuva ovuloimattomuus MUTTA ovulaatio saadaan lääkkeillä aikaan eikä siltikään mitään tapahdu.. Usein sanotaan että jo muutaman kilon pudotus painosta voi riittää raskautumiseen. Olen pudottanut nyt 15 kiloa eikä siltikään tapahdu mitään! Missä se vika voi enää olla?! Rakenteellisesti mulla on kaikki hyvin eikä vikaa ole miehessäkään. Ei voi kuin haistattaa taas vitut tälle epätoivoiselle elämälle joka mulle on suotu.