torstai 8. marraskuuta 2018

Rv 35+0

H-hetki lähestyy, pian meillä on vauva! 💗

Vointi ollut ihan suht ok. Vaivoja kyllä piisaa enemmän kun laki sallii ja olo käy päivä päivältä tukalammaksi. Oikeastaan eniten vointia huonontava tekijä on pari viikkoa sitten todettu vakava raudanpuute anemia. Verikokeissa rauta-arvoni oli 9 ja ferritiini eli varastorauta 6. Hemoglobiini on pysynyt ihan koko raskauden ajan hyvänä 120-130 paikkeilla, jonka vuoksi neuvolassa ei osattu edes epäillä mitään anemiaa. Itse tiedän kyllä, ettei hemoglobiini kerro rauta-arvoista yhtikäs mitään mutta neuvolamuija on asiasta eri mieltä. 

Tämäkin tilanne olisi jäänyt täysin tutkimatta ja tiedostamatta mikäli mulla ei olisi lihavuusleikkauksen vuoksi pakolliset vitamiiniseurannat raskauden aikana. Tiettyjä vitamiiniarvoja tulee seurata raskauden jokaisella kolmanneksella siksi, ettei pääse syntymään mitään puutostilaa leikkauksen aiheuttaman imeytymishäiriön vuoksi. Valitettavasti keskiraskauden seurantakokeet jäi ottamatta kun oli niin paljon muita ongelmia silloin. Jos verikokeista olisi muistettu huolehtia niin asiaan olisi kerinnyt puuttumaan vielä hyvissä ajoin. 

Minut leikannut kirurgi määräsi heti raskauden alussa jo 200mg lisärautaa juuri anemian ehkäisemiseksi mutta neuvolasta sanottiin, ettei veriarvojeni perusteella tarvitse alkaa rautaa syömään eikä varsinkaan noin suurella annoksella. Olisi tietenkin pitänyt uskoa lääkäriäni ennemmin niin ei oltaisi nyt ehkä tässä tilanteessa. 

Olen jo kauan valittanut neuvolassa kummallisista oireista, väsymyksestä, sydämen tykytyksistä, huimauksesta, hengästymisestä ym. Tottakai nämähän on melko tavallisia oireita muutenkin raskauden aikana enkä osannut itsekään edes arvata tällaista. 

Nyt on vaan niin kurja tilanne, että koska hemoglobiinini on yli 100 niin en pääse rautatankkaukseen vaikka muut arvot olisi nolla ja vaikka oloni olisi kuinka kurja. Aivan järjettömän typerää! Määrättiin vain syömään rautaa nyt suurimmalla annoksella ja katellaan... Yksi syy tähän on myös se, että rautatiputus on kovin kallista sairaalalle ja se on ennemminkin säästökysymys miksi rautatankkausta ei todellakaan kevein perustein anneta. Se on toki ymmärrettävää mutta eikö raskaana oleva, imeytymishäiriöstä ja anemian oireista kärsivä nainen ole tarpeeksi hyvä peruste tiputukselle?!?! Jo tulevaa synnytystäkin ajatellen, tulen menettämään verta joka vakavoittaa tilannetta yhä entisestään. Tajuan kyllä, ettei rautatiputus ole täysin riskitöntäkään, varsinkaan raskausaikana, mutta eikö tässä pitäisi punnita nyt enempi hyötyjä kuin haittoja?

No joo, ei tästä nyt pitänyt tulla mikään anemia postaus mutta joskus asiat vaan tuntuu niin epäoikeudenmukaisilta ja suututtaa kun ihmisten terveydellä leikitään säästösyistä! Kyllä varmaan moni muukin raskaana oleva kärsii ihan samanlaisesta tilanteesta ja joillain taas käy niin hyvä tuuri, että pääsee hoitoon. Minusta se on epäreilua.


Mutta! Joo, siis muuten menee ihan ok. Vauva alkaa pikkuhiljaa laskeutumaan alaspäin ja nyt vasta  olen joutunut parina yönä heräämään pissalle! Koko raskausaikana ei ole muuten tarvinut öisin juosta vessassa. Päivällä toki ravaan jatkuvasti mutta yöt olen saanut sentään olla rauhassa. 😁

Meillä on huomenna perjantaina äitiyspolikäynti kasvukontrolli tutkimukseen. Toivottavasti pieni on kasvanut niinkuin pitää. Onhan hän kokoajan keskikäyrän tuntumassa kasvanutkin mutta kun on ollut epäilystä joskus istukan ja napasuonien toiminnasta (ja määrästä) niin hieman nää tarkastukset aina jännittää. Riisi (=meidän työnimi vauvalle 😂) on ollut jo 28 viikolta lähtien raivotarjonnassa, toivottavasti hän ei nyt enää viime hetkillä päätä sieltä kääntyä perätilaan! 😵 Viimeyönä oli meinaan sellaset mylläykset masussa, että ihan oikeasti hieman jännitin, ettei nyt vaan lähtisi kääntymään... Eikai se nyt enää niin tekisi?? Toivottavasti ei...

Voi kumpa saisimme Riisistä edes nyt viimeisen kerran (mahdollisesti) hyvän ultrakuvan.
Siitä saisi oivan isänpäivälahjan tulevalle papalle! 😄 
Tyttö ei vaan ole ollut mitenkään yhteistyöhaluinen näissä kasvokuvissa varsinkaan 😅

Jooh, synnytys lähestyy hetki hetkeltä. Jännitys ja tietynlainen pelko kasvaa siinä rinnalla myös. Kävin viikko sitten synnytyspelko polilla juttelemassa kätilön kanssa mieltä askarruttavista asioista. Kätilö oli tosi huippu tyyppi ja käynti kyllä auttoi pahimpaan pelkoon! 
Eniten minua mietyttää kipu... menen herkästi kovasta kivusta paniikkiin ja alan hyperventiloimaan. Pelkään, että menetän hallinnan tilanteesta ja itsestäni. 😟 Myös hätäsektioon joutuminen olisi kamalaa, tai että vauvalle käy jotain... Synnytys on niin suuri ja arvaamaton tapahtuma. Varsinkin kun ei edes tiedä vielä mitä odottaa, ei ole koskaan kokenut synnytystä. 

Itse pyrin lähtemään avoimin mielin "matkaan", haluan luottaa kehooni. Uskon, että se kyllä kertoo mitä milloinkin tarvitsen. En mene sairaalaan toivelista kourassa, tai synnytystä suunniteltuna. Pyrin pitämään mielessä positiiviset asiat kivuista huolimatta, muistaa mihin kivut johtaa. Jokainen supistus on askeleen lähempänä vauvan syntymää ja kohta saan hänet syliini. Kohta minusta tulee äiti. Kohta meistä tulee ihan oikea perhe. Kohta elämäni suurin haave toteutuu. 
💕 


Matka on ollut pitkä ja raskas. Täynnä huolia ja murheita. Mutta jos me saamme terveen ja elävän Riisin onnellisesti syliin, on tämä kaikki kärsimys ollut sen arvoista!

Tässä vielä päivitystä kuvasarjaan, viikko sitten otettu masukuva 😊
Kuinkahan paljon tuo tuosta meinaa vielä kasvaa? 😳




2 kommenttia:

  1. Miten raskaus lopuksi eteni? Toivottavasti hyvin ja että vauva on nyt sylissäsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, loppujen lupuksi saimme terveen tyttövauvan :) Kirjoitin tästä juuri uuden postauksen, käyhän lukemassa jos kiinnostaa :)

      Poista